keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Räkää päissä

Kuten otsikosta voikin lukea, meillä kasvatetaan nyt räkää ihan useammankin hengen voimalla. Olavi on siis ollut flunssassa jo muutaman viikon ajan (ei pahasti, mutta kuitenkin niin, että räkäimuria saa käyttää pari kertaa päivässä), ja ehdin jo iloita flunssan menevän ohi, mutta ehei. Nyt minulla on pää niin siunaamattoman täynnä räkää, kumma on jos herra onnistuu selviytymään nyt kun kyllä maidon mukana tautia pukkaisi. Eikös imettämisen pitänyt suojata vähän taudeilta. Käyttäisin sen kortin nyt kiitos.

Lopultakin (ainakin viime yön perusteella) ollaan rokotusten jäljiltä siirtymässä aiempaan unirytmiin. Muutama viime yö meni heräillessä parin tunnin välein, mutta onneksi viime yönä jo nukuttiin useamman tunnin pätkiä, eikähän tämä tästä siis.

Herra on innostunut kovasti imemään kättään, mummo huomasi peukalon ihon jo karaistuneen imemisestä ja arveli, että saattaisi jo vähän kutittaa hampaiden luota, kun sillä tavoin hankaa. Voi veljet, hampaitakin siis on tulossa joskus, varmaan kuitenkin menee vielä muutama kuukausi? Luulisin.

Nyt herralla on tylsää sohvalla (!), menen siis aktivoimaan lastani sen miltä räältäni pystyn.


helei

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti