keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Olavi ja sittenkin nukuttiin

Niin jo muuttuivat asiat edellisestä kirjoituskerrasta muutaman päivän takaa. Viime yö menikin jo vallan mallikkaasti (verrattuna aiempaan): herra nukahti pimeään makuuhuoneeseen kolmen aikaan, havahtui ja rauhoittui tutilla kuuden aikaan ja syömään ja vaipanvaihdolle noustiin kahdeksan jälkeen. Voi veljet kun oli riemua nukkua putkeen useampi tunti!


Tänään sitten kylvettiin ja tuskailtiin ulkoiluhaalareiden kanssa. Ihastuttava karhupuku alkaa olla aivan liian pieni, isompi ostettu karhupuku liian iso (68) ja äitiyspakkauksen haalariin hukkuu. Huoh. Kirppikseltä löytyi kiva haalari, mutta malliltaan sellainen, ettei suunnittelija ole luultavasti eläissään nähnyt lasta saati yrittänyt hellästi tunkea lapsen käsiä siitä käsittämättömän pienestä hiha-aukosta. Idiootti suunnitelija. Nyt sitten koetetaan joko mahtua vanhaan pukuun tai kasvaa supernopeasti täyttämään uutta. Olavi tuntuu taasen kasvaneen nopeasti, tai ainakin sutjakoituneen, joten eiköhän kohta ole mahdollista siirtyä uuteen pukuun.

nyt herra nukkuu sohvalla, joten tuskinpa vain tämä yö menee nukkuessa, pitää yrittää pitää herraa hereillä vähän pidempään kunhan herää


t. äiti ja luultavasti uneton yö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti