vielä siis

väsy on kyllä kauhea ja niskaan sattuu ja jalkoihin sattuu ja hyi yäk kun väsyttää, väsyttää, väsyttää ja väsyttää, jos en tullut vielä maininneeksi asiasta. ruokien suhteen miun mielihalut on voimakkaita, haluan PALJON ruokaa. ja USEIN.

meillä on tulossa teatterilla ensi-ilta ihan juuri ja kaikenlaisia sermejä ja lavaelementtejä on kanneltu, tuleksena se, että viiltelee alavatsasta paljon enemmän kuin ennen. Eli ei enää kanteluita. Toivottavasti se ei ole huono merkki, en kylläkään jaksaisi uskoa, koska kipu ei ole kova, vaan ennemmin vaan sellaista viiltävää tunnetta niinkuin jotain vedettäisiin mahan sisällä. Jospa se olisi vain kohdun kasvuun liittyvää.

Tällä hetkellä on siis aika rankkaa fyysisesti teatterin takia, väsymystä raskauden takia (ja koska minun on pitänyt herätä kahtena aamuna jo kello 7! hyi :)  ) ja henkistä väsymystä siksi, että pelottaa. Pelottaa, että vuoto alkaa ennen npultraa ja pelottaa ettei alakaan ja ultrassa huomataan ettei kaikki ole kunnossa.

 Viime viikolla minulla oli yksi päivä tosi outo olo, ja uskoin, että jos jotain on mennyt pieleen, on päivän pitänyt olla juurikin se.

voi jos voisi vaan olla jo varmempaa aikaa eikä tarvitsisi pelätä ja huolehtia ja voisi jo puhua tästä ääneen ja en olisi niin taikauskoinen ja etsisi kokoajan merkkejä jostain pahasta.

Viikkoja 10+2

Isä:

Lähestytään niitä aikoja kun keskenmenon riskin pitäisi pienentyä huomattavasti, toisaalta ensimmäisellä yritys meni kesken 15. viikolla, mikään ei siis ole vielä varmaa. Varovainen optimismi alkaa kuitenkin hiipiä mieleen tässä vaiheessa. Olemme miettineet yhdessä sitä, miten saisimme rahaa säästöön Käpyä varten, sekä sitä miten käytännön asiat tulevat sujumaan.

Kotona pitää hieman muokata järjestystä, uuden asunnon etsiminenkin on taas käynyt mielessä, sillä ei tämä nykyinen ole ihan täydellinen kolmelle asujalle. Äitillä on paljon mielitekoja, etenkin ruuan suhteen. Myös jaksaminen on vähän niin ja näin jo tässä vaiheessa, hieman huolestuttaa se, miten kesän töiden kanssa tulee menemään ja miten me oikein pärjätään.

muimoi

9+1

Voi kun aika kuluisi.

Koko viikonlopun ajan oli niin paljon hommaa, ettei ehtinyt ajatella koko raskaustta, mutta voi luoja kun tekeminen loppui, palasi huoli.

Koska viime kerralla kävi kuin kävi, huomaan, että tällä kertaa olen kauhean skeptinen enkä oikein jaksaisi iloita lainkaan. Pitäisi jaksaa. Inhottavaa kun tuntuu siltä, että pitäisi varuilta aina jaksaa olla sitten negatiivinen, aina on pakko sanoa hyvän asian perään vielä, että jos se nyt enää sykkiä tai jos se nyt ylipäätään jaksaa kasvaa vielä. HYo yäk tuommoisia ajatuksia.

Niskapoimu-ultraan on vielä päivää vaille kolme viikkoa. Odottavan aika on pitkä sanotaan, mutta tällainen odottaminen on vähintään tuplasti hitaampaa kuin muut.

Pelottaa välillä kauheasti ja vessassa ei voi käydä odottamatta verta. Vuotoja ei kylläkään tällä kertaa ole ollut, pahaa oloa on vieläkin vähän, väsymystä ajoittain? Kyllä. Viiltäviä kipuja on ollut aika vähän, liekö johtuu siitä, että viime kerrasta on kuitenkin vasta varsin vähän aikaa.

Rankkaa, kun haluaisi toivoa ja uskoa, mutta vielä ei voi. Voi kasva vauva hyvin ja normaalisti ja kehity niinkuin pitääkin ja tule kotiin.

Käpyn odotus osa 1

Käpyn isä:

Aloitamme tämän blogin tallentaaksemme tuntemuksiamme raskauden aikana. Odotamme esikoistamme. Viikkoja on tätä kirjoittaessani kertynyt 8+2. Kävimme tänään ensimmäisessä ultrassa ja kaikki näytti olevan hyvin ja pieni käpy kasvoi äidin kohdussa.

Isäksi tuleminen on uusi ja pelottavakin kokemus, jota  silti odotan innolla, vaikken vielä tiedäkään mitä oikeastaan pitäisi odottaa. On vaikeaa kuvitella itseään isänä, tai meitä vanhempina.


Käpyn äiti?

 Minua vähän kylmää, väsyttää ja kaikista eniten pelottaa. Tämä on siis jo toinen raskaus meille, edellinen meni syksyllä kesken viidennen kuun alussa, eikä syytä löydetty.

Minä tuppaan olemaan taikauskoinen, ja toivon että nyt menisi paremmin kuin viimeksi, ainakin olen onnistunut löytämään muutaman hyvän merkin kuluneista viikoista:
1. viimeksi oli vuotoa rv 6 ja se meni kesken, NYT ei ole ollut
2. viiimeksi alkuraskauden ultrassa laskettu aika siirtyi parilla päivällä ja niskapoimu-ultrassa jo reilulla viikolla eteenpäin, se meni kesken, NYT ar-ultrassa oltiin pikemminkin päivän pidemmällä kuin oli veikattu.

Oireita ei ole ollut kauheasta, vähän vihlontaa silloin tällöin, väsymystä kyllä ja tänään ja eilen ensimmäistä kertaa lievää pahaaoloa, Suomen suurimpia (hurraa!) paukamafinnejä ja päivässä suorastaan mestarillisen paljon rasvoittuva tukka. Liikkua on yritetty muistaa, helpottaisi sitten kaikkea kun jaksaisi päivittäin vähän käveleskellä.

Mitään vauvalehtiä ei ole vielä oikein uskallettu lueskella, mutta ne on kyllä jo kaivettu kaapeista minne ne viimeksi piilotettiin. Minä yritän olla innostumatta vielä kauheasti, viimeksi oli tässä vaiheessa jo ostettu ensimmäisen ultran jälkeen hienoista hienoin muumibody. Nyt maltetaan ja auotaan niitä lehtiäkin vasta niskapoimu-ultran jälkeen, jos siellä kaikki on kunnossa.

Tästä raskaudesta ei ole vielä kerrottu kellekään, jospa sitten 4 viikon päästä kun on käyty seuraavan kerran ultrassa. Voi kunpa kaikki vaan olisi silloinkin hyvin. Miksei voisi olla? Miksei nyt voisi mennä hyvin loppuun asti? Miksi kaiken pitää olla niin kauhean epävarmaa? Sitten kun näistä peloista on päästy (toivottavasti peloille ei löydy syytä seuraavassakaan ultrassa) tulee varmasti uusia. Hyi yäk.

Voi kasva Käpy hyvin ja synny syksyllä terveenä.