13+2

No niin, nyt on sitten menossa taas uusi viikko, ja viime kerran kohtalokas päivä lähestyy. 

Tässä viime kirjoituskerran jälkeen meille on hankittu kotidoppler, ja voi veljet kuinka hyvä ostos se meille onkaan ollut. Jos mielenrauhaa saa viidelläkympillä ja iloa sydänäänten kuuntelemisesta, niin mikäpä voisikaan olla oivallisempi ostos?

Vähän alkaa jo hirvittää ensi viikko, koska jos maanantaista selvitään, on kaikki aivan uutta ja tapahtuu ensimmäisen kerran. Voi kunpa niin vain kävisi? Ja miksipä ei kävisi, koska sen verran vauhdikkaat kävyn sykkeet ovat olleet, että ainakin siellä tuntuu olevan energiaa kasvaa. Joka aamu ja ilta ollaan ääniä kuunneltu ja aina saatu jotain kuulumaan, jo rv 12+4 ensimmäisen kerran. Sykkeet on siis kovat ja elossa ollaan

Oireista sen verran, että ne harvat kerrat kun minun täytyy vallan oksentaa ovat ennemmin tiivistyneet kuin harventuneet, en minä nyt vieläkään päivittäin yöki, noin kerran viikossa vain. Että eipä kestä päivittäin yökkivät, por favor.

No niin, pitää alkaa taas kuunnella sydänääniä ja taidanpa vallan laskea pulssinkin, viimeksi kun yritettiin niin arvon käpy liikkui kokoajan, eikä laskemisesta tullut yhtikäs mitään.

Myös keskiviikko on toivoa täynnä, ja huominen torstai kanssa.

helei!

12+1

Aamulla paistoi aurinko ja oli yön jäljiltä aste pakkasta. Ihana kevätaamu ja sula pihamaa. Ultraan lähdettiin kerrankin hyvissä ajoin, sen verran jännitti kai ja pelotti, ettei meillä kyllä autossa paljoa jutusteltu.

Alussa tuntui, ettei uskaltanut edes katsoa näyttöä, mutta kun lopulta uskalsi; nukkuva vauvahan siellä oli sykkivine sydämineen. Kaikki tarpeelliset luut ja muut asiat nähtiin, liikettä saatiinkin sitten odotella, kun arvon käpy ei suostunut heräämään, vaikka ultraaja kuinka heilutteli miun suorastaan uskomattomat timmejä vatsalihaksiani siinä toivossa, että vauva suostuisi heräämään mittauksia varten. Niskaturvotus oli turvallisissa mitoissa kevyesti, ja viikotkin vastasivat täydellisesti viime ultrausta. Yksi päivä kasvu edellä. Viime ultraan verrattuna tilanne oli siis sama, mutta onneksi siinä mielessä parempi, ettei kasvu ollut nyt hidastunut yhtään. Vähän pelotti se, ettei käpy jaksanut herätän, mutta ultraaja sanoi, että johtuu varmaan siitä kun miun syömä aamupala oli jo ehtinyt vauvan nautittavaksi, ja etteivät vauvat tässä vauheessa välitä ulkoisesta ärsykkeestä juurikaan. Heräävät jos huvittaa.

Pelot vähän helpottivat, mutta raskaat pari viikkoa on tulossa, ainakin viime raskauden km viikkoihin asti. Koti dopplerista ei kuulema ole haittaa sikiölle, joten sellaisen voisi ehkä ostaa. Helpottaisi ainakin omaa oloa, kun sydänäänet voisi kuulla kotona vaikka päivittäin. Pari kymppiä olisi halpa hinta mielenrauhasta. Eihän sillä mitään estää voisi, mutta kuulisi ainakin, että elossa ollaan.

Mutta siis, eka kolmannes takana ja toinen alkamassa, toivotaan parasta.
jaksa käpy kasvaa ja voida hyvin. myö odotellaan pikkuhiljaa kasvavaa mahaa täällä.

heippa

Iskä:

Ultrassa käyminen oli tällä kertaa aika erilainen kokemus kuin mitä se oli ensimmäisen raskautemme aikana. Ilmapiiri oli jännittynyt, ja jotenkin varovainen. Kumpikaan meistä ei vielä kai uskaltanut toivoa kovin suuria. Pitäisi kai silti muistaa, ettei ole mitään syytä pelätä pahinta.

Kaikki on mennyt hyvin tähän mennessä, eikä ole mitään syytä olettaa ettei jatkossakin menisi. Sormet ristissä.

Heippa!