tiistai 10. tammikuuta 2012

Olavi ja operaatio valvotus

Kuten siis otsikkokin kertoo, nyt meillä valvotetaan. Kello on 11 illalla, ja herra pitäisi saada pysymään hereillä mielellään likemmä yhtä, joten sarkaa riittää. Syy operaation on viime öinen rytmi: herra nukahti yhdeltä, heräsi syömään viiden aikaan, seiskalta vaihdettiin vaippa ja nukuttiin vielä kymmeneen. Herätyksiä tuli muutamia, mutta itse sai levättyä kuitenkin jostakin syystä mainiosti. Voi kunpa vain tänään mentäisiin samalla kaavalla, huomenna on kuitenkin aamupäivällä ensimmäinen muskari, ja olisi kiva olla sen verran voimissaan, että ymmärtäisikin jotain.

Herra on ollut suht hyväntuulinen, joskin hieman nuhainen. Tähän väliin on syytä kertoa, ettei Olavi juurikaan tykkää räkäimurista. Muutaman kerran olen harkinnut, että pitäisi käydä kertomassa naapurille, ettei meillä kiduteta lasta, vaan yritetään toimia parhaamme mukaan. Samaa on saanut harkita muutaman kerran myöskin kypärämyssyä pukiessa.

Iskä on aloittanut eilen taas joululoman jäljiltä koulun, ja niin alkoi oltsun arki äitin kanssa. Päiviä takana yksi kahdestaan herran kanssa, ja hyvin rullaa. en kylläkään odottanutkaan mitään muuta. Olavi saattaa tosin jossain vaiheessa loppuviikosta alkaa ikävöidä iskää, kun on herra kuitenkin saanut viime kuukauden aikana tottua siihen, että molemmat ovat kotona. Tämä päivä kuitenkin meni seurustellessa ja räkäimurin kanssa tapellessa.

Oltsu on alkanut ymmärtää katsoa leikkimaton kaarissa roikkuvia leluja, ja kovasti niitä heilutellaankin, vähän epäilen kuinka usein tarkoituksella, mutta kuitenkin.

Maidosta vielä sen verran, että nyt on muutamana päivänä jopa taas saanut lypsettyä yhden annoksen per tissi. mahtavaa ja kaikki ovat eittämättä kiinnostuineita asiasta... :)

nyt valvotuspuuhiin takaisin,

äiti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti