kuhmuja, sirpaleita ja lähete

Niin, kuhmuja ja mustelmia muuten kuuluu perheeseen, jossa lapsi lähtee konttaamaan keskimääräistä (?) aiemmin.

Kaikki alkoi siitä, kun herra Olavi "osaan kontata jo hiton kovaa" S. riipaisi päähänsä häälahjaksi saadun Arabian Runo-kulhon. Minä käänsin selkäni herralle kirjaimellisesti sekunniksi,

tein samalla toskapiirakkaa, ihana pikkuvaimo kun olen; silloin kun huvittaa. Selänkäännön aikana Olavi nousi seisomaan astiahyllyä vasten ja otti reippaana poikana tukea kyseisestä vadista, kun tahtoi seistä suoremmassa. Vati hajosi viiteen osaan ja toskapiirakkakin epäonnistui osittain siinä hässäkässä. Piirakalle tuli hintaa huomattavasti enemmän kuin pirkka-reseptilehden mukaan, jossa palalle oli laskettu hintaa 30snt. Meillä tuohon hintaan pitää lisätä se 82 euroa vadista. No hätä ohi ja vati pikaliimattu. Ei siinä ruokaa tohdi säilyttää, mutta jouluvaloja ja kynttilöitä ainakin. Luonnollisestikin herralle ilmeistyi otsaan aika mojova mustelma. Ilmeisestikin Olavi ajattelee olevansa ennemmin esim. Villeroy&Boch tyyppisiä kuin Arabian!

Näethän liimausjäljet?

No, kellepä riittäisi yksi mustelma otsassa? Ei kellekään sanon minä. Siispä heti seuraava aamuna Olavi otti ja hankki itselleen mustelman oikeaan poskeensa. Minä istuin aamulla rauhassa erkkerissä juomassa teetä ja lukemassa lehteä- ja kävin muuten vielä varmistamassa välillä että isä ja poikansa nukkuvat molemmat vierekkäin rauhassa. Kyllähän ne nukkuivatkin siihen asti, kunnes Olavi heräsi, minä kyllä kuulin sen, mutta oletin että isänsäkin kuuli. Ei muuten kuullut vaan jatkoi unia. Normaalisti Olavi vaan istuu meidän sängyssä aamulla herättyään ja ölisee jotain, muttei luonnollisestikaan tuona aamuna. Herra lähti konttaamaan yli tyyny- ja peittoesteiden ja konttasi saman tien alas meidän sängyltä (luonnollisestikin jenkkisänky, eli korkea). Tuloksena mustelma siis oikeassa poskessa.

edellä mainitun tapauksen seurauksena Olavin sänky muutti sivuvauksi.

 Huomautettakoon muuten vielä tähän, että herra kyllä nukkuu omassa sängyssään, mutta välillä aamuyön syötön jälkeen viiden aikaan ei nappaa nostella ketään minnekään, joten Olavi saa jäädä nukkumaan keskeen. Tuskin on keneltäkään pois, että lapsi saa olla lähellä vanhempiaan.

Eikä muuten kahta ilman kolmatta, joten eilen sananlaskulle kuuliainen lapseni kaatui pianopenkin alla vasemmalle poskeelleen tuloksena kappas vaan mustelma! Kuvaa en kolmimustelmaisesta herrasta ehtinyt saada, kun tuntui että mustelmat katoavat yön aikana pois, ehkä parempi niin. Eipähän pääse yksikään kadulla vastaantulija hälyttämään lastensuojeluviranomaisia :)

saattaa kutittaa suuta, kaikkea pitää imeskellä. oikeasti i-han kaikkea.

Mutta siis, mustelmista toivuttu ja aiheuttajistaankin lähinnä selvitty säikähdyksellä, sekä äidin että lapsen.

ja sitten tuosta otsikon lähete-asiasta. Tänään soitin neuvolaan, kun lääkäri oli lopultakin katsonut tulokset, ja lähete lasten polillehan sieltä oli lähtenyt niiden kilpirauhasarvojen takia. Kiirellisyys oli luokkaa 8-30 päivää, joten toivoisi ajan olevan jo nyt kesäkuun puolella. Mitä pikemmin sitä parempi niin eipähän tarvitisi kärvistellä. Kilpirauhasen vajaatoimintaa meillä on suvuissa molempien puolella ettei se nyt mikään varsinainen ihme sen puolesta olisi. Neuvolan nainen kyllä sanoi, ettei ole hänen uransa aikana sattunut kuin yksi pieni jolla tuo vajaatoiminta olisi, tuohon ja pikaiseen googletteluun perustan uskoni siitä, että aika harvinainen olisi lapsella, ja vieläpä pojalla.

suurta hupia on repiä omat kirjat alas hyllystä ja istua lukemaan niitä.

 Saa nähdä nauravatko meidät ulos sielä polilta sitten ajallaan, sanovat taas vain että neuvolassa on liioiteltu. Parempi kyllä niin päin, hyvä että tutkitaan kerran lapsi on kyseessä. 

lähikuva ensimmäisen värikylvyn lopputuloksesta.

Mutta siis, jotain piti kirjoittaa vielä mutten muista mitä. Noh, hyvä kuitenkin siis että tutkitaan nuo arvot, ja sitten sitä vaan että huh kun tuo herra lapsi on onnellinen kun saa seisoa. Meillä raikaa ilonkiljahduksia pitkin päivää, syynä se että Olavi konttailee keskenään tai saa seisoa. Eilen muutaman kerran kokeili seisoa ilman tukea mikrosekuntin ajan. Sanoin ettei ole kiirettä vielä moiseen hommaan. Nykyisin seisomaan noustaan jo vähän kaikkea vasten, ja kiire olisi päästä kävelemään, konttaus on vauhdiltaan jo huimaa (melkein räikkös-tasoa). Olavi on muuttunut iloisemmaksi konttaustaidon myötä, ja veikkaanpa että iloisuus vain lisääntyy kun päästään lopultakin kävelemään (tämän kesän aikana ainakin seisomaan tuetta kevyesti ja luultavasti myös kyllä kävelemään). Merkkejä tuosta lähestyvstä ilosta näkyy kokoajan.

sitä ja tulevia mustelmia odotellessa, 

maisa