13+2

No niin, nyt on sitten menossa taas uusi viikko, ja viime kerran kohtalokas päivä lähestyy. 

Tässä viime kirjoituskerran jälkeen meille on hankittu kotidoppler, ja voi veljet kuinka hyvä ostos se meille onkaan ollut. Jos mielenrauhaa saa viidelläkympillä ja iloa sydänäänten kuuntelemisesta, niin mikäpä voisikaan olla oivallisempi ostos?

Vähän alkaa jo hirvittää ensi viikko, koska jos maanantaista selvitään, on kaikki aivan uutta ja tapahtuu ensimmäisen kerran. Voi kunpa niin vain kävisi? Ja miksipä ei kävisi, koska sen verran vauhdikkaat kävyn sykkeet ovat olleet, että ainakin siellä tuntuu olevan energiaa kasvaa. Joka aamu ja ilta ollaan ääniä kuunneltu ja aina saatu jotain kuulumaan, jo rv 12+4 ensimmäisen kerran. Sykkeet on siis kovat ja elossa ollaan

Oireista sen verran, että ne harvat kerrat kun minun täytyy vallan oksentaa ovat ennemmin tiivistyneet kuin harventuneet, en minä nyt vieläkään päivittäin yöki, noin kerran viikossa vain. Että eipä kestä päivittäin yökkivät, por favor.

No niin, pitää alkaa taas kuunnella sydänääniä ja taidanpa vallan laskea pulssinkin, viimeksi kun yritettiin niin arvon käpy liikkui kokoajan, eikä laskemisesta tullut yhtikäs mitään.

Myös keskiviikko on toivoa täynnä, ja huominen torstai kanssa.

helei!

12+1

Aamulla paistoi aurinko ja oli yön jäljiltä aste pakkasta. Ihana kevätaamu ja sula pihamaa. Ultraan lähdettiin kerrankin hyvissä ajoin, sen verran jännitti kai ja pelotti, ettei meillä kyllä autossa paljoa jutusteltu.

Alussa tuntui, ettei uskaltanut edes katsoa näyttöä, mutta kun lopulta uskalsi; nukkuva vauvahan siellä oli sykkivine sydämineen. Kaikki tarpeelliset luut ja muut asiat nähtiin, liikettä saatiinkin sitten odotella, kun arvon käpy ei suostunut heräämään, vaikka ultraaja kuinka heilutteli miun suorastaan uskomattomat timmejä vatsalihaksiani siinä toivossa, että vauva suostuisi heräämään mittauksia varten. Niskaturvotus oli turvallisissa mitoissa kevyesti, ja viikotkin vastasivat täydellisesti viime ultrausta. Yksi päivä kasvu edellä. Viime ultraan verrattuna tilanne oli siis sama, mutta onneksi siinä mielessä parempi, ettei kasvu ollut nyt hidastunut yhtään. Vähän pelotti se, ettei käpy jaksanut herätän, mutta ultraaja sanoi, että johtuu varmaan siitä kun miun syömä aamupala oli jo ehtinyt vauvan nautittavaksi, ja etteivät vauvat tässä vauheessa välitä ulkoisesta ärsykkeestä juurikaan. Heräävät jos huvittaa.

Pelot vähän helpottivat, mutta raskaat pari viikkoa on tulossa, ainakin viime raskauden km viikkoihin asti. Koti dopplerista ei kuulema ole haittaa sikiölle, joten sellaisen voisi ehkä ostaa. Helpottaisi ainakin omaa oloa, kun sydänäänet voisi kuulla kotona vaikka päivittäin. Pari kymppiä olisi halpa hinta mielenrauhasta. Eihän sillä mitään estää voisi, mutta kuulisi ainakin, että elossa ollaan.

Mutta siis, eka kolmannes takana ja toinen alkamassa, toivotaan parasta.
jaksa käpy kasvaa ja voida hyvin. myö odotellaan pikkuhiljaa kasvavaa mahaa täällä.

heippa

Iskä:

Ultrassa käyminen oli tällä kertaa aika erilainen kokemus kuin mitä se oli ensimmäisen raskautemme aikana. Ilmapiiri oli jännittynyt, ja jotenkin varovainen. Kumpikaan meistä ei vielä kai uskaltanut toivoa kovin suuria. Pitäisi kai silti muistaa, ettei ole mitään syytä pelätä pahinta.

Kaikki on mennyt hyvin tähän mennessä, eikä ole mitään syytä olettaa ettei jatkossakin menisi. Sormet ristissä.

Heippa!

vielä siis

väsy on kyllä kauhea ja niskaan sattuu ja jalkoihin sattuu ja hyi yäk kun väsyttää, väsyttää, väsyttää ja väsyttää, jos en tullut vielä maininneeksi asiasta. ruokien suhteen miun mielihalut on voimakkaita, haluan PALJON ruokaa. ja USEIN.

meillä on tulossa teatterilla ensi-ilta ihan juuri ja kaikenlaisia sermejä ja lavaelementtejä on kanneltu, tuleksena se, että viiltelee alavatsasta paljon enemmän kuin ennen. Eli ei enää kanteluita. Toivottavasti se ei ole huono merkki, en kylläkään jaksaisi uskoa, koska kipu ei ole kova, vaan ennemmin vaan sellaista viiltävää tunnetta niinkuin jotain vedettäisiin mahan sisällä. Jospa se olisi vain kohdun kasvuun liittyvää.

Tällä hetkellä on siis aika rankkaa fyysisesti teatterin takia, väsymystä raskauden takia (ja koska minun on pitänyt herätä kahtena aamuna jo kello 7! hyi :)  ) ja henkistä väsymystä siksi, että pelottaa. Pelottaa, että vuoto alkaa ennen npultraa ja pelottaa ettei alakaan ja ultrassa huomataan ettei kaikki ole kunnossa.

 Viime viikolla minulla oli yksi päivä tosi outo olo, ja uskoin, että jos jotain on mennyt pieleen, on päivän pitänyt olla juurikin se.

voi jos voisi vaan olla jo varmempaa aikaa eikä tarvitsisi pelätä ja huolehtia ja voisi jo puhua tästä ääneen ja en olisi niin taikauskoinen ja etsisi kokoajan merkkejä jostain pahasta.

Viikkoja 10+2

Isä:

Lähestytään niitä aikoja kun keskenmenon riskin pitäisi pienentyä huomattavasti, toisaalta ensimmäisellä yritys meni kesken 15. viikolla, mikään ei siis ole vielä varmaa. Varovainen optimismi alkaa kuitenkin hiipiä mieleen tässä vaiheessa. Olemme miettineet yhdessä sitä, miten saisimme rahaa säästöön Käpyä varten, sekä sitä miten käytännön asiat tulevat sujumaan.

Kotona pitää hieman muokata järjestystä, uuden asunnon etsiminenkin on taas käynyt mielessä, sillä ei tämä nykyinen ole ihan täydellinen kolmelle asujalle. Äitillä on paljon mielitekoja, etenkin ruuan suhteen. Myös jaksaminen on vähän niin ja näin jo tässä vaiheessa, hieman huolestuttaa se, miten kesän töiden kanssa tulee menemään ja miten me oikein pärjätään.

muimoi

9+1

Voi kun aika kuluisi.

Koko viikonlopun ajan oli niin paljon hommaa, ettei ehtinyt ajatella koko raskaustta, mutta voi luoja kun tekeminen loppui, palasi huoli.

Koska viime kerralla kävi kuin kävi, huomaan, että tällä kertaa olen kauhean skeptinen enkä oikein jaksaisi iloita lainkaan. Pitäisi jaksaa. Inhottavaa kun tuntuu siltä, että pitäisi varuilta aina jaksaa olla sitten negatiivinen, aina on pakko sanoa hyvän asian perään vielä, että jos se nyt enää sykkiä tai jos se nyt ylipäätään jaksaa kasvaa vielä. HYo yäk tuommoisia ajatuksia.

Niskapoimu-ultraan on vielä päivää vaille kolme viikkoa. Odottavan aika on pitkä sanotaan, mutta tällainen odottaminen on vähintään tuplasti hitaampaa kuin muut.

Pelottaa välillä kauheasti ja vessassa ei voi käydä odottamatta verta. Vuotoja ei kylläkään tällä kertaa ole ollut, pahaa oloa on vieläkin vähän, väsymystä ajoittain? Kyllä. Viiltäviä kipuja on ollut aika vähän, liekö johtuu siitä, että viime kerrasta on kuitenkin vasta varsin vähän aikaa.

Rankkaa, kun haluaisi toivoa ja uskoa, mutta vielä ei voi. Voi kasva vauva hyvin ja normaalisti ja kehity niinkuin pitääkin ja tule kotiin.

Käpyn odotus osa 1

Käpyn isä:

Aloitamme tämän blogin tallentaaksemme tuntemuksiamme raskauden aikana. Odotamme esikoistamme. Viikkoja on tätä kirjoittaessani kertynyt 8+2. Kävimme tänään ensimmäisessä ultrassa ja kaikki näytti olevan hyvin ja pieni käpy kasvoi äidin kohdussa.

Isäksi tuleminen on uusi ja pelottavakin kokemus, jota  silti odotan innolla, vaikken vielä tiedäkään mitä oikeastaan pitäisi odottaa. On vaikeaa kuvitella itseään isänä, tai meitä vanhempina.


Käpyn äiti?

 Minua vähän kylmää, väsyttää ja kaikista eniten pelottaa. Tämä on siis jo toinen raskaus meille, edellinen meni syksyllä kesken viidennen kuun alussa, eikä syytä löydetty.

Minä tuppaan olemaan taikauskoinen, ja toivon että nyt menisi paremmin kuin viimeksi, ainakin olen onnistunut löytämään muutaman hyvän merkin kuluneista viikoista:
1. viimeksi oli vuotoa rv 6 ja se meni kesken, NYT ei ole ollut
2. viiimeksi alkuraskauden ultrassa laskettu aika siirtyi parilla päivällä ja niskapoimu-ultrassa jo reilulla viikolla eteenpäin, se meni kesken, NYT ar-ultrassa oltiin pikemminkin päivän pidemmällä kuin oli veikattu.

Oireita ei ole ollut kauheasta, vähän vihlontaa silloin tällöin, väsymystä kyllä ja tänään ja eilen ensimmäistä kertaa lievää pahaaoloa, Suomen suurimpia (hurraa!) paukamafinnejä ja päivässä suorastaan mestarillisen paljon rasvoittuva tukka. Liikkua on yritetty muistaa, helpottaisi sitten kaikkea kun jaksaisi päivittäin vähän käveleskellä.

Mitään vauvalehtiä ei ole vielä oikein uskallettu lueskella, mutta ne on kyllä jo kaivettu kaapeista minne ne viimeksi piilotettiin. Minä yritän olla innostumatta vielä kauheasti, viimeksi oli tässä vaiheessa jo ostettu ensimmäisen ultran jälkeen hienoista hienoin muumibody. Nyt maltetaan ja auotaan niitä lehtiäkin vasta niskapoimu-ultran jälkeen, jos siellä kaikki on kunnossa.

Tästä raskaudesta ei ole vielä kerrottu kellekään, jospa sitten 4 viikon päästä kun on käyty seuraavan kerran ultrassa. Voi kunpa kaikki vaan olisi silloinkin hyvin. Miksei voisi olla? Miksei nyt voisi mennä hyvin loppuun asti? Miksi kaiken pitää olla niin kauhean epävarmaa? Sitten kun näistä peloista on päästy (toivottavasti peloille ei löydy syytä seuraavassakaan ultrassa) tulee varmasti uusia. Hyi yäk.

Voi kasva Käpy hyvin ja synny syksyllä terveenä.