Vielä viikko ja sitten ollaan täysiaikaisia. Huh.
Tällä viikolla sitten tapahtuukin: keskiviikkona verikoe kilpirauhasista, perjantaina neuvola, lauantaina synnytysvalmennus ja viikon päästä maanantaina synnytystapa-arvio. Voi veljet kuinka paljon kaikkia vauva-juttuja tällä viikolla tapahtuukaan. Eihän tuo verikokeessa käynti mikään huikea tapahtuma ole, mutta onpahan tähän liittyvää kuitenkin :)
Tänään käytiin ostamassa vanna ja pehmuste hoitotasolle, ja siinäpä nämä sitten alkaisivat olla. Vielä pitäisi kai ostaa jotain tutteja, tuttipulloja, maitoimuri ja kertakäyttövaippoja (varuilta) valmiiksi, vaikka harsojen taittelu onkin jo opeteltu. Pitäisi muistaa ostaa kaupasta väriä, niin värjäisin osan harjoista erivärisiksi puklutarkoitukseen. Ei ole toivetta, että puklu- ja vaippaharsot menevät sekaisin.
Tänään meillä on myöskin tehty kipsinauhalla kestomaha. Tuolla se on kovettumassa ruokapöydällä, ja ainakin vielä on kasassa. Kyllä tämä maha taitaa olla isompi kuin miltä se tuntuu. Vaivoja ei edelleenkään uusia. Kävelemässä en ole jaksanut nyt käydä, on ollut kylläkin oikeat syyskelit sateineen kaikkineen. Kohta on tarkoitus lähteä tuonne aurinkoiseen ruskaan edes lyhyelle kävelylle. Parempi kai sekin kun ei mitään.
Aika siis kuluu edelleen nopeasti. Mahtiviikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti