tiistai 23. elokuuta 2011

rv 31+1 vielä

ja sen taisin muuten äsken unohtaa kirjoittaa (?), että arvon vauva on kääntynyt raivotarjontaan, ja tästä johtuen liikkeetkin ovat olleet niitä rymsteerautumisia eikä niinkään selviä potkuja.

ei muuta heippa

rv 31+1

No niin. Tänään oli sitten taas neuvola, ja tästä kerrasta lähtien käynnit tiivistyvät: tapaamisia arvon neuvolan tädin kanssa kahden viikon välein. Neuvolasssa kaikki oli ok, paino oli noussut edelleen sen 700g viikossa ( ja minä olin tyytyväinen, ettei enempää), näytteissä ei mitään vikaa, hemoglobiinikin oli noussut, tosin obsidanit lähtevät vaihtoon joka tapauksessa. Kohdunpohjan korkeus oli edelleen yläkäyrällä, tosin ei enää samalla linjalla kuin viimeksi, vauva oli kääntynyt raivotarjontaan ja nojasi toiseen kylkeen, joten korkeimmassa kohdassa ei ollut mitään täytettä. Sf-mitta kuitenkin vielä 32cm.

Viime viikolla minulla menikin muuten jalka läpi portaista ja pää alaspäinhän siellä oltiin, vuotoja ei kuitenkaan tullut ja liikkeet ovat olleet normaaleja, joten eiköhän tuolla kunnossa olla. Neuvolassa sykkeet olivat siellä 144 paikkeilla.

Minulla loppuu nyt harjoittelu (torstaina vielä retrettiin mummojen kanssa) , sitten voi alkaa huoletta levätä ja laitella kotia. Suunnitelmana on (vielä tälle päivälle, jos vain jaksaa) katsoa oma vaatekaappi läpi ja poistaa sieltä ne typerät vaatteet, jotka eivät piru vie mene päälle. Minä siirrän ne nyt kuitenkin ensin vain varastoon, jospa ne vielä joskus mahtuisivat. Ensi viikolla voisi alkaa pestä lastenvaatteita ja sitä ennen pitäisi jaksaa tyhjentäää/ käydä läpi yksi makkarin kaappi, jotta arvon vauvan vaatteille saisi tilaa.

No, se siitä, väsyttänyt on ja juurikaan muita ongelmia ei ole ollut. Hyvät päivät.



maanantai 15. elokuuta 2011

rv 30+0

terve!

Voi kun aika kuluu nopeasti

Mutta, kuten otsikosta voi päätellä, meillä käynnistyi tänään kolmas kymppi, mahtavaa ja aikas outoa. Maha kasvaa, ja sf-mitoissa mennään täysin omilla käyrillä (neuvolassa heinäkuun lopussa sf mitta oli jo 31cm, ja siitä on jo kuitenkin aikaa). Saa nähdä onko kasvu jatkunut samanlaisena, ensi viikolla olisi seuraavan kerran tapaaminen neuvolan tädin kanssa. Tuon tapaamisen jälkeen tapaamiset sitten kiihtyvätkin jo parin viikon väleittäisiksi.

Myö ei olla juurikaan tehty mitään hankintoja vielä, mie kovasti ajattelin odottaa syyskuun puolelle, kun silloin loppuu harjoittelu ja parin viikon työttömyyden perästä pääseekin jo äitiyslomalle. MAHTAVAA! Minä en kerta kaikkiaan voi ymmärtää kuinka joku voi jaksaa olla töissä loppuun saakka ja vielä oikeitä päiviä. Minen pystyisi, voimat ehtyvät ja olisi kiva lepäillä vaan välillä. Rauta-arvot ovat varmasti heikot, on niin väsynyt ja vetämätön olo. Mie olen syönyt rautalisää (obsidan) parin kuukauden ajan (ensin puolikas päivittäin, aloittaessa arvot 108) ja sitten tabletti päivässä ja tämän aloittaessani arvot siltikin vain 109. Saas nähdä mitä seuraavassa neuvolassa mittari näyttää...

Hankinnoista sen verran että ostettiin vähän tukevammat matkarattaan kun halvalla saatiin. Tarkoitus on kyllä vielä ostaa varmaan Brion yhdistelmävaunut rehellisillä pyörillä. Vaikka asutaankin kaupungissa, ei loskakeleillä ja talvella pienempi pyöräisillä mahtaisi olla mainittavaa herkkua yrittää päästä liikkeelle kävellen.

Brion vaunujen lisäksi pitäisi vielä ostaa hoitotaso pinnasängyn päälle ja sitten kaikki se pikkutilpehööri mitä tarvitaan. Ja kestovaipat ja kantoliina.

Arvon vauva ei enää juurikaan potki (lieko tilan puutetta vai asennosta riippuvaa) vaan ennemminkin rymsteerautuu mahassa.



sunnuntai 7. elokuuta 2011

Viikkoja jo monta

Pienenpieni elämä kasvaa äitinsä sisällä. Sitä on vaikea ymmärtää.

Isukki on käyttänyt kesänsä töissä sun muissa hommissa, eikä aikaa tunnu kauheasti riittävän edes blogin päivittelemiseen. Odotus on silti kova, paljon on jo tehty valmisteluja tulevaa pientä ihmistä varten. Paljon on silti vielä myös tekemättä. Pitäisi mm. löytää sopiva lipasto lapsukaisen vaatekertoja varten.

Mamma availee tuossa taustalla pizzalaatikkoa, vissiin hiukoo taas. Voisipa itsekin liittyä seuraan.



Heissulivei,


Iskä

maanantai 25. heinäkuuta 2011

rv 27+0

voi veljet kun aika vain kuluu ja kuluu!

huomenna olisi neuvola, ja joskus tällä tai ensi viikolla äitiyspakkauksenkin pitäisi jo saapua. tässähän pitää ihan oikeasti alkaa pikkuhiljaa valmistella kotia, kummallista.

sokerirasitus oli viime viikolla ja kaikki arvot ok, eli ei hätää. saa nähdä huomenna neuvolassa miten kunniakkaasti paino on taas noussut, ahdistaa jo hieman jo valmiiksi... kävin kyllä viime viikollakin sauvakävelemässä reilun kilometrin ja lämmintä oli kuitenkin vaatimattomat 40'C, että sietäisi neuvolantäti olla tyytyväinen. Kai sitä pitäisi kohta jaksaa lähteä käymään ulkona edes lyhyellä lenkillä; on vain niin kuuma, että jo istuminen hikoiluttaa.

kirjoittaminenkin hikoiluttaa, eli por favor: heippa!

tiistai 19. heinäkuuta 2011

rv 26+1

No niin

viikonloppuna oli Ilosaarirock ja siellähän sitä sitten oltiinkin. Vähän väliä sai istuskella, ettei alkaisi särkeä jalkoja, mutta vähillä vaivoilla rokista selvittiin ja selvisipä muutama muukin asia:

surukseni ilmoitan, että arvon käpy tykkää mitä ilmeisimmin Sir Elwoodin hiljaisista väreistä. Kyseisen yhtyeen keikan aikana tunsin ensi kertaa liikkeet seisoessani, ja tuntuivatpa sitten samalla jo mahan päällekin. Pakko alkaa soittaa jotain parempaa musiikkia kotona, jos  arvon vauva oppisi tykkäämään jostain vähemmän tylsästä musiikista. Onneksi seuraavana päivänä levyltä kuultu ManuChao herätti myös kävyn, joten hätä ei lienee enää niin suuri. Jospa potkiskeli elwoodin aikana kovaa vain siksi, että tahtoi pois? toivotaan.

ensi viikonloppuna on sitten mentävä yhtiin häihin, ja nyt minulle kolahti päähän se, etten tiedäkään mitä ihmettä kuvittelen pukevani päälle. Pitäisi olla jotain hienoa, ei viitsisi laittaa mitään, mistä näkee että on ostettu HM:ltä kivaksi kesämekoksi mahan kanssa pidettäväksi. Onneksi tulevalta mummolta löytyi pellavamekkoja.

mahassa mutriudutaan ja potkiskellaan aina kun jaksetaan. Huomenna sokerirasituskoe, parit virtsakokeet, kilpirauhaskoe, eli sairaalassa sitten pötkötellään. eikun odottelemaan huomista.

helei

maanantai 11. heinäkuuta 2011

rv 25+0

tänään kävin ultrassa ja voi kuinka rennot aamupäivän jumpat siellä olivatkaan käynnissä! arvon vauva haukotteli ja rapsutteli naamaansa. minun pitää mennä sokerirasitukseen tässä parin viikon sisään, että sitä odotellessa. vauvan paino oli tänään 781g, aivan oikean verran lääkärin mukaan.

vauvan potkut ovat voimistuneet voimistumistaan ja jonkinlainen vuorokausirytmi alkaa olla selvillä: aamukemut aina tuossa 9-10 aikaan ja iltakemut 10 eteenpäin. päivisin ei aina ehdi tunnustella (seistessä ei juurikaan tunnu vielä mitään, paitsi nälkä) mutta yleensä hereillä ollaan silloin kun meillä on menossa kesäteatteriesitys noin puolessa välissä. tämä vauva onkin teatterissa mukana jo pienestä pitäen.

kohdunkaula on sen verran pitkä, ettei kuulema ainakaan sen perusteella ole pelkoa ennenaikaisuudesta, hyvä. nyt ollaan kuulema niillä viikoilla, että elämismahdollisuudet on saavutettu, mikäli syntyisi nyt mahtaisi tulla terveysongelmia, mutta todennäköisesti jäätäisiin jo eloon.

hyviä kasvuja vauva ja kovia potkuja!