sunnuntai 15. joulukuuta 2013

15.12.2013

Maailman suurin väsymys on helpittanut hurraa! Meni monia ja monia iltoja kun vain makasin sohvalla ja keskityin siihen, että jaksan hengittää. Ei juhlaa se.

Jouluun ei ole enää aikaa paljoa mitään. Voi kuinka mie joulua odotin joku aika sitten, oikeastaan ensin pelkästään jo joulukuuta. Joulukuussa saa hengähtää, sitten tuli joulukuun puoliväli, silloin saa hengähtää. Nyt saisi jo henghtää, mutten ole vielö osannut, seuraava etappi hengähtämisen suhteen olkoon vaikka perjantai. perjantain jälkeen alkaa loma ja sitten on jo joulu, lauantaina alkaa joulumatkailu  sukulaisissa ja sitöhän se joulu meillä on. Mutta voi kaikkea sitä tunnelmaa ja ruokaa, en malta odottaa:piirakat ja munavoi ja laatikot ja kotikalja ja kaikki se! En kestä.

Ollo puhuu edelleen enemmän ja enemmän, hyppii ja on oikea pikkupoika. Sanoja on hurjia määriä ja niitä herra osaa yhdistellä oivasti, mitä nyt pääte -ssa vaihtuu helposti -lla:ksi,mutta ymmärretyksi tulee, se riittää. Ollo kertoo hassuja juttuja ja mielikuvitus on lennossa, peitot ovat mopoja ja jumppapallo talo.

Joululahjat on hankittu yhden päivän aikana ja paketoitu samalla viikolla yhden illan aikana, kaksi lahjaa on vielä postissa, mutta niitä odotetaan saapuvaksi ja paketoitavaksi alkuviikosta, viimeistään keskiviikkona luulisi niiden tulevan. Tulisivat vaan superajoissa, ettei tarvitse odottaa ja stressata. Tämä viikko on helpompi onneksi stressaamisen suhteen muutenkin: normistressin lisäksi ei ole kuin kolme päivää töitä, ollon Korvakontrolli, perjantaina influenssarokotukset olaville ja minulle ja sitten miljoonien tavaroiden pakkaaminen autoon. Myös meidän pitäisi mahtua kyytiin. 

Mie olen viimeaikoina lueskellut paljon lapsettomuusblogeja ja olen jännittänyt niiden kirjoittajien mukana dpot ja hoitojen vaikutukset ja oireet tai oireettomuus ennen testaamista. Raskasta sellainen arki, minulla on hirvittävästi myötätuntoa noille perheille ja ihmisille, joille tämä asia on tehty niin vaikeaksi. Minulle on tullut jopa huono omatunto, kun itsellä kaikki on käynyt niin helposti. Niin paljon onnea kaikille onnistuneille ja vielä enemmän onnea niille, jotka yrittävät. 

Masia


1 kommentti:

  1. Kiitoksia :) Iso halaus! Vaikka toiset saakin helpommalla lapsia, on se palkinto melko varmasti monella lopulta sylissä. Tämä tie on ehkä kivinen, mutta todella kasvattava!

    Ihana lukea tälläistä tekstiä! Kovasti sinne tsemppiä arkeen ja ihanan rauhaista joulua!

    Ps. Olavilla IHANA kokopuku pari postauta aikasemmin jossa pilvi pyllyssä! :)

    VastaaPoista