Se päivä jonka ennen en uskonut meitä kohtaavan, "vanhemmat ei osaa selittää" ja "mikseivät nuo vanhemmat...".
Päivä jona olavi huomasi jättisuurensuklaapatukkapaketin heti kaupan porteista sisään astuttaessa.
Päivä jona olavi kiikutti suklaat meille ja päivä jona iskä kiikutti suklaat takaisin hyllyynsä.
Päivä jona olavi heittäytyi kaupan lattialle selälleen huutamaan ja kiljumaan.
Nyt se on koettu, en pystynyt muuhun kuin nauramaan.
Tuo tuollainen selälleen heittäytyminen on nykyisin kyllä osa meidän arkea. "Ai en saa tuota", "ai en pääse yläkertaan", "ai en saa padia", "ai pitää laittaa vaatteet päälle ennen ulosmenoa". Jostain syystä olavi pienessä pyöreässä päässään päättää yrittää ratkaista ongelmain kuin ongelman heittäytymällä lattialle kiljumaan, mielellän vielä niin, että pää kolahtaa varmasti lattiian. Dude makes no sense. Tai no uhkaikä? Tätäkö se nyt sitten on tästä eteenpäin, kilarit paikasta ja tilanteesta riippumatta? Great.
Olavi on muuten tuntunut ottavan harppauksen, herra on alkanut sanoa päppää (heippa) ja tuttu (tutti), juttelua on taas pitkästä aikaa kokoajan enemmän ja enemmän, kaikialla näkyy koiria joita on syytä matkia. Olavi on myös oppinut mummoltaan, että remontti-ja ruuvaus- ja ylipäätään mieshommia tehdessä pitää ähistä (kuulostaa vähän samalta kuin olavin koira-tulkinta). Tänään hra sitten ähisi miehekkäästi kun telkkarissa rakennettiin taloa. Miun pikkuvauvasta on tullut poikapoika, kaikki näyttää pyssyiltä ja vapaa-aika on käytettävä riskaabeleihin kiipeilyihin jakkaroille ja pöydille ja millevaan mistä voi tippua ja halkaista kallonsa. Sitä odotellessa.
Eilen muuten olavi täytti hurjat 1,5 vuotta, puolen vuoden päästä pitäisi ehtiä täyttää jo kaksi?!
Ja sitten pari muuta asiaa:
-eilisen aamupunnitus miinus 6,5kg eli siis pudotusta 1,5kg tammikuisten 5kg seuraksi wohoo! Kaloreiden lasku on ilmeisesti kannattanut, vatsalihasten kiduttaminen jumppapallolla ei ollutkaan turhaa! Pyöräily kunniaan ja katsellaan sitten kuin käy jatkossa kun tänäänkin piti hiukkasen syödä lettuja :D ei stressiä siis. Kenties kuitenkin vielä hieman jumppaa (ehkä, tosin tänään jo reippailin vaunujen kanssa reilut 7km, kai se johonkin asti riittää?). Se tästä asiasta.
-kävin tänään etsimässä olaville päikkäriin pajunoksia. Huomasin etten taida tunnistaa niitä aukottomasti. Saas nähdä mitä päikkärin tädit huomenna sanovatkasn oksat nähdessään .
Nyt kenties vähän jumppapalloa ja sitten nukkumaan, helei
Maisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti