Rakas päärynä ja kuolaa piisaa

Taas on vierähtänyt jokunen tovi viime päivityksestä, ei suinkaan tarkoituksessa. Viime viikko vain hujahti mennä meidän perheen ohi ihan huomaamatta: käytiin muskarissa, lenkeillä ja mummon ja ukin luona, ja mitäs ihmettä; yht'äkkiä onkin jo sunnuntai ja herrakin jo 4,5kk vanha. Minen kestä.

Soseiden maistelua on jatkettu ahkeran epäsäännöllisen säännöllisesti. Eli syöty on kun vain on muistettu ja ennen kaikkea ehditty. Häpeäkseni myönnän myöskin, että eipä noita d-tippojakaan yleensä muista jokapäivä antaa. Jospa elämä ei kuitenkaan tähän kaatuisi, imeytyyhän sitä äidinmaidostakin (?) ja minä olen itse aina muistaessani syönyt d-vitamiinilisiä.

Soseiden rintamalla yleensä päärynä on edelleenkin suurinta huutoa (eli ei aiheuta huutoa). Päärynästä tykätään, ja menipä tänään päärynän ja mangonkin sekoitus, pelkkä mango ei oikein napannut. Nyt viimepäivinä ollaan syöty kaupan soseita, kun ei vain ole yksinkertaisesti ehditty niitä itse vääntämään. Jospa tämä elämä ei kaatuisi tuohonkaan pöyristyttävään asiaan. Onneksi pakasteessa on bataattimössöä (itse tehtyä, ja maailma pelastuu!), nyt voisi maistella sitä taas vaihteeksi. Ja nyt kun tunnustusten makuun ollaan päästy, niin: ei myö niitä soseita olla maisteltu bataatin jälkeen sillä kaavalla, että viikko aina yhtä makua kerrallaan vähävähältä annostusta lisäten. Mikään ei ole aiheuttanut mahakipuja tai mitään huutoa, joten meillä on menty periaattella, että rohkea rokan syö. Joten meillä rohkea Olavi on syönyt sosetta.

Kaipa minä voin vielä ihan rehellisin mielin sanoa, että herra on täysimetyksellä, soseita syö maksimissaan puolikkaan purkin päivässä (kerran ehkä tehnyt näin) ja velliä on maistellut maidon seassa. Maidollahan tämä vielä elää?

huom. ystävämme puklu matolla, ystävänsä (sadat läikät) eivät näy kuvassa

Viikon aikana mummon ja ukin luona käydessä Olavi on tutustunut ensi kertaa kyniin. Sekä makunsa, että käsituntumansa puolesta. Herralle ojennettiin kynä käteen, ja paperia eteen, ja kappas: samalla kun toinen pää yritti löytää tietään suuhun, toinen pää onnistui piirtämään paperille viivoja. On se niin lahjakas. Seuraavasta kuvasta voi kukin itse päätellä, mihin tyylisuuntaan kallistuvainen lapsemme on, harkittuja viivoja kaikki kuitenkin...

pahoittelen kuvan laatua ja huomautan, että yläkulmassa oleva siksak-kuvio ei ole herran kättenjälkeä

Unirytmi alkaa olla vakiintunut, nukkumaan mennään 22 ja 23 välillä, herätään syömään kahdelta, viideltä, seiskalta ja yritetään muka nousta jo  silloin, mutta onneksi aina yleensä unia onnistutaan pienen seurustelun seurauksena jatkamaan yhdeksään. Siitä voikin sitten pikkuhiljaa alkaa valmistautua päivittäin toistuville päikkäreille, joille vaivutaan 10 ja 11 välillä. Viime yö oli tietenkin pitkästä aikaa poikkeus, herra nukahti vaille yksitoista, mutta heräsi syömään vain kolmelta ja kuudelta. Yöunille rupeaminen on pikkuhiljaa alkanut aikaistua ja aikaistua, luulen ma. Tänä yönä kokeillaan kokonainen purkillinen velliä, ja katsotaan mitä tapahtuu, sekoitettu maitoon ei vaikutusta mahaan tai yöunien pituuteen. Saas nähdä kuinka käy.

Herra älisee lattialla, ei osaa vielä siis kääntyä mahalta takaisin selälleen, mutta tokko sillä niin kiire on. Lattialla ollessaan saa kyllä käännyttyä mahallaan 45 asteetta johonkin suuntaa, mutta siihen yleensä loppuvat voimat. Liikkeelle pungetaan se minkä keritään.

Nyt syömään jätksiä (pienempikuinkolome)

heippa