maanantai 27. helmikuuta 2012

Kuolaa vaikka muille jaettavaksi

Voi veljet kun meillä kuolataan. Siis minä en kuolaa, eikä iskä, vain Olavi, mutta herra sitten kuolaakin koko perheen edestä. Taitaa kasvattaa kuolaa varpaissaan asti, sen verran sitä tuntuu riittävän... Huoh; ei niistä kuolalapuista ole meillä mitään iloa, heti nekin kastuu, ja samalla paita siinä allakin. Kiitos sinulle, herra/rouva pesukoneen keksijä, siitä että herralla riittää vaatteita.



Viime yönä herralle annettiin ensimmäistä kertaa velliä oman maidon seassa, mutta ei se kyllä minusta mitenkään vaikuttanut yöunien pituuteen, ihan samalla tavalla herättiin kahdesti yön aikana. Viime päivinä ollaan tosin menty nukkumaan jo aiemmin, ennen kahtatoista jo.

Tänään varmistui sekin asia, että herran ensi talvi on lämmin. Täällä sattui olemaan eräässä urheiluliikkeessä loppuunmyynti, ja siellä sattui kuin sattuikin olemaan jälkellä yksi ainokainen lasten toppapuku. Se sattui vielä olemaan ihan laadukas siinä missä ihan katseltavan näköinenkin, joten nyt on herralla ensi talveksi puku.

kuva osoitteesta http://www.fiveseasons.ee/index.php?option=com_fs_products&cid=3&Itemid=10  


Nyt ei sitten olisi kuin kasvaa täyttämään pukua. Ihan huvikseni olen viime aikoina muutenkin katsellut lasten toppapukujen hintoja, ja kauhistellut niitä jo valmiiksi. Rahaa pukuihin saa uppoamaan varmasti satoja euroja, ja kun ei sitä oikein viitsisi toista pukea sellaiseenkaan haalariin, jossa täytteet ovat valuneet lahkeisiin lukuisten pesujen seurauksena. Aletaan uhkaavasti lähestyä myös aikaa, jolloin vaatteet kuluvat ihan erilailla. Tällä hetkellä vain kuola ja mahdolliset vaippasattumat (hyi yäk) sekä pukluyllätykset kuluttavat vaatteita. Seuraavaksi talveksi nyt on kuitekin vaate hankittu, kerran järkevällä hinnalla sai. Sitten tuon samaisen talven murhe on löytää jostain käytännöllisempi haalari lumileikkeihin (plus toppahousut äidille).

Nyt laittamaan valmiiksi tämän yön vellimaito-satsia. Saas nähdä kuin käy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti