Ja sitten asiaan,Olavin ja iskän kotonakin sujui mainiosti,mutta kuitenkin,kun tulin kotiin niin voi sitä ilon ja hymyjen määrää Olavin suunnalta minulle...parin viikon sisällä herra on jotenkin yhtäkkiä rohkaistunut ja ilostunut,leikit ovat lisääntyneet ja monipuolistuneet ja eilen Olavi käveli muutamia metrejä,oikein tohkeissaan,voi muun vauva! Kävelyä,herran jumala,tästä sekä vauhti vaan kasvaa ja matka pitennee,minen taaskaan kestä.
Ja muuten, sekä toinen kulmahammas tuli retken läpi,näkyvissä on!
Voi,sunnuntaina sitten Olavin synttärit,koetan ehtiä kirjoittaa sitten ensi viikolla jotain nostalgiasta siitä miten aika juoksee nopeammin kuin minä pyöräilen (ei vaadi paljoa ajalta) mutta joo.olen minä jo nyt vähän muistellutvsitä kun reilu vuosi sitten istuin käsittämättömän pieni Olavi sylissä sairaalan sängyssä ja katsoin kun ulkona satoi lunta ja tuuli kovaa.toivoin että päästäisiin pian kotiin.yhyy missä minun vauva?
Maisa ja väsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti