lauantai 8. syyskuuta 2012

Wohoo on syyskuu



olavin yksivuotissyntymäpäivät lähestyvät ja syksy ja talvi sitä mukaa, eli ostettavien asioiden listalle syntymäpäivälahjan lisäksi on lisättävä ainakin talvikengät ja toppahaalari

pahoittelen muuten välimerkkien puuttumistä, olavi oli tässä sylissä kirjoittelemassa omia muistiinpanojaan ja onnistui jotenkin sekoittamaan näppäimistön niin, ettei välimerkkien lisäily olekaan ihan yksinkertaista, enkä taida jaksaa tapella niiden kanssa joka pilkunpaikasta.

mutta joo, päikkäri on nyt aloitettu, mutta alku on ollut erittäin pehmeä, hoidossa on oltu vasta kaksi päivää, jotka ovat menneet ilmeisen mallikkaasti. perään ei olla itketty, eikä äitikään ole itkenyt, hurraa


Joo, siis päikkäri aloitettu, puolukassakin ollaan käyty, harmi etten saa tänne mitään kivempia kuvia kun kuvat marjareissulta jäivät mummolaan koneelle. mutta marjoja on syöty ja pakastimeenkin saatu

olavi seisoo kokoajan tuetta pidempiä ja pidempiä aikoja,muutamia askeleitakin on otettu, mutta tiedä sitten koska oppii kävelemään, omalla tahdillaan. onneksi tuo liikunnallinen kehitys on maltillistunut sitten konttausaseentoon noususta, muutenhan minulla ei olisi ollut vauvaa enää aikoihin

tässä vielä lopuksi se mitä olavi koneella kirjoitteli, mietittekin varmaan mitä herran päässä liikkuu. lisää asiaa sitten kun koneen asetukset korjautuvat, tällä jaksa hullukaan kirjoittaa. olavin sanoin ja kirjaimin ja numeroin, heippa

SD V 7                      ,L Odxx<<<<<<<<<<<<<zzzzz   dcc                                                         O          MNNNNNNNNNNNNNNNNNNN9III008C V VD C
X V    
C                 NNNNNLcv m
9
     xnv xznb

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti