sunnuntai 11. joulukuuta 2011

herra 7vko ja kuusi päivää

no niin. vajaa viikko sitten meillä vietettin ristiäisiä, herra sai virallisesti etunimekseen Olavin, muut nimet ovat eliel ja tapani´(jälkimmäinen kulkee miehen suvussa). oltsu nukkui koko toimituksen ajan, ja kaikki sujui rennon sutjakasti

herralla alkaa olla oma unirytminsä, yhden jälkeen herätys neljältä ja sitten noustaan kasin pintaan. ei minusta paha, mies valvoo tuon ensimmäisen syötön, joten minä pääsen nukkumaan jo kymmenen yhdentoista aikoihin. kai monet vauvat nukkuvat paljon pidempiäkin pätkiä, mutta monet varmasti nukkuvat paljon vähemmänkin. yhtäkaikki, tällä systeemillä meillä mennään.

olavi on alkanut hymyillä enemmän ja enemmän kokoajan, ja herra alkaa selvästi vastata hymyyn useammin ja useammin, ääntäkin alkaa kuulua (muutakin kuin huutoa), ja tänäaamuna hän sanoikin vahingossa "kuu". fiksu poika vaikkei kuutamoa ollutkaan.

ensi viikolla olavi on jo kaksi kuinen, kuinka kummassa aika kuluukaan näin nopeasti. pari päivää sitten oli ensimmäisen lääkärikäynnin aika, pituus menee keskikäyrillä (nyt reilut 56) ja painon nousu on hidastunut alusta, mutta ei mitenkään hälyyttävästi, vaan ihan käyrillä sielläkin mennään. nyt olavi painaa noin 5,5kg, ja kantoliinalle alkaa olla tarvetta. herra nukkuu liinassa hyvin (kokeiltiin kummitädin ylle) ja saapahan hommailla itsekin kotona jotain  samalla kun herra nukkuu.

nyt iskä ja poika ovat nukkumassa, taidan minäkin mennä vielä pötköttelemään.

hei ja hou ja hyvää joulukuun 11. päivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti