synnytys ja käynnistelyt ja yöh

No niin aika on sitten rientänyt ja vinhaa vauhtia.

Niinhän siinä sitten kävi, että samana iltana kun viimeksi kirjoitin (rv 38+4) illalla seitsemän aikaan kuului hulahdus ja vedet menivät. Minua vain nauratti, en oikein uskonut synnytyksen alkavan näin, olin vain odottanut supistuksia. Vettä valui ja valui, sairaalaan lähdettiin ohjeiden mukaan kymmenen aikaan illalla. hurja reilu parin sadan metrin matka sairaalaan taittui kävellen, mutta hissille en alakerran hoitohenkilökunnan mukaan enää saanut kävellä (pientä liioittelua?!) joten loppumatka synnytysosastolle taittui pyörätuolilla. kätilön mukaan täysin turhaa ja melkoista amerikka-meininkiä.

 No sittenpä tutkittiin mikä oli tilanne. Neste todettiin vedeksi (huh mikä yllätys), supistuksia ei ollut lainkaan, tai todella vähän. Paikat olivat kiinni, joten en jäänyt panttaamaan synnytyssalia, vaan pääsin omaan huoneeseen osastolle. Mies jäi yöksi huoneeni lattialle, mikä minusta oli ihanaa, miehestä ei varmaan niinkään.

Aamulla tilanne ei ollut muuttunut miksikään, joten minulle annettiin lääke käynnistämään supistuksia. Niitä alkoikin tulla pitkin päivää, mutteivat ne saaneet aikaan koko päivänä tai seuraavana yönäkään mitään hyödyllistä, vain sen etten minä saanut unta. Sunnuntai-aamuna ( huom sairaalassa aika ei tuntunut kuluvan tällä vauhdilla kuin mitä teksti antaa olettaa) tulehdusarvot alkoivat kohota, muttei minulle sitä kerrottu. Päivän aikana siirryttiin tippaan, jotta supistuksen voimistuisivat ja jotain alkaisi tapahtua.

Päivän kärvistelyäni supistukset voimistuivat, ja illalla siirryttiin jo saliin. minuun koski, eikä ilokaasusta ollut mitään iloa. kaiken sen tuskan seurauksena paikat olivat auenneet päivän aikana vain 1,5cm (herranjumala vain!) ja lopulta sain sen lahjan maailmalle, epiduraalin. Tuon loistokeksinnön seurauksena sain nukuttua torkkuen, aina välillä havahtuen kääntämään kylkeä. Yön aikana omat supistukset käynnistyivät, ja lopultakin alkoi tapahtua. kolmen aikaan yöllä alkoi tuntua siltä, että mahdollisesti minusta tahtoisi tulla ulos jalkapallo. Mies käytiin herättämässä ja alkoi kauhistuttava ponnistusvaihe. Ilmeisen kavalasti epiduraalin annostusta pienennettiin, koska alkoi taas tuntua lievästi sanoen pientä kipua. Minä ponnistin ja ponnistin ja hyi.Lopulta kaiken sen tuskan ja loppuvaiheen huudon seurauksena meille syntyi pikku herra klo 5.01.

Synnytyksestä hiukan toivuttuani, minulle kerrottiin, että sain epiduraalin noin aikaisin (1cm) koska varauduttiin siihen, että lapsi leikataan ulos maanantai aamuna, ellei siihen mennessä tule ulos luonnollisempaa (?) reittiä.

No, niin minä kuin arvon herrakin selvisimme synnytyksestä hengissä. Herralla kaikki oli kunnossa, pisteetkin jo heti kättelyssä 9/10, ainut miinus väristä, muttei ihmekään kun ponnistusvaihe kesti niin kauan.

herran sokereita mittailtiin kaksi päivää ja keltaisuutta tarkkailtiin, mutta lopulta pääsimme torstaina kotiin! Ihanaa!

Kotona on nyt oltu kolme ja puoli viikkoa ja pikkuherran pieniä vatsanväänteitä lukuunottamatta kaikki on sujunut hyvin. Painoa on tullut lisää tasaisesti (alunperin ukkeli painoi 3725 ja oli 52,5 pitkä).

Iskä ja äiskä