maanantai 15. joulukuuta 2014

5,5kk ja 3v2kk

Jouluun on aikaa enää reilu viikko hurraa! Joululahjat on paketoitu ja osa jo toimitettukin joulupukille, tänä vuonna nämä hommat on muuten hoidettu skarpisti! 



Nti on viime päivinä oppinut liikuttamaan käsiään konttausasennossa, liikkuu jo konttaamalla yhden tai kaksi "askelmaa", kohta se lähtee konttaamaan kunnolla, se siitä vauva-ajasta. Aino on edelleen iloinen lapsi, hymyilee paljon suu auki ja nauraakin välillä, erotyisen paljon naureskeli rokotusten jälkeen ollessaan kuumeessa :D aino juttelee paljon, yleensä sellaisella örinällä, ei kauhean naisellisella tavalla, missiainesta.

Ollaavi laulelee edelleen, viimeisimpänä robinin bumkata (päikkärissä opittua) ja äitinsä armeliaasti opettamaa pylly vasten pyllyä pum pum-klassikkoa. Viimeistä olavi tosin tulkitsee sanoin "pylly lasten pum pum", lauluun liittyy toki myös teemaan soveltuva koreografia.



Myö ollaan kasattu meidän joulukuusi (voi aikaa jolloin ollaan jouluna kotona ja voidaan ottaa oikea kuusi) jo eilen, kun kohtahan tässä jo täytyy lähteä reissaamaan jouluksi ympäri maakuntaa, melkein viikko lietsussa, 6kk tiheän imun kautta odotellessa...

Nyt aion vaihtaa jouluverhot ikkunaan, tai ainakin kokeilla kummat passaa nyt paremmin. Villiä on tämä ihmisen elämä lapsen päikkäreiden aikaan. Itkuhälyttimien varassa nti nukkuu pihalla näin aamupäivällä useamman tunnin, hyvä että tuli hankittua. öisin nti heräilee sen kolme kertaa, paitsi kun meillä oli kaikille ja ollolla jopa kahdesti silmätulehdus, se se vasta riemua olikin, voi pojat. 

Aika kyllä rullaa rattoisasti näin lapsen kanssa kotona, olisi vaan vauva pidempään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti