lauantai 17. joulukuuta 2011

kaksikuukautta hurraa!

No niin. tänään herra olavi sitten on jo kaksi kuukautta vanha. voi pojat kun aika on juossut (onneksi muistan mainita ajan nopeasta kulumisesta joka kerta).

Ensi viikolla olisi sitten neuvola, ja ensimmäisen rokotteen aika, ja kuulokoe sairaalassa. kone oli kuulema rikki silloin kun oltsu syntyi, joten herran kuuloa käydään sitten testaamassa näin jälkikäteen. tosin kyllä kuuloa tuntuisi olevan.


käytiin ostamassa oltsulle uusi isompi karhupuku (tuo päällä oleva on kokoa 56, ja eihän se enää meinaa mahtua) automatkoja varten, ettei aina tarvitsisi tunkeutua isoon ja paksuun haalariin.

Oltsu on nukkunut viimeöinä omaan tapaansa, heräten muutaman kerran. vähän on tosin alkanut näkyä merkkejä siitä, että hereillä ollaan mieluummin ja pidempään öisin. Ei vielä jaksaisi stressata asiasta, eiköhän se ala sitten itsestään jonkinverran oikenemaan kun aika on kypsä. Vaikeaa se vaan on öisin olla hymyilemättä tai seurustelematta kun oltsu niin viattoman iloisesti juttelee ja ääntelee ja hymyilee vaikka kello olisi kuinka kolme.

ensi viikolla sitten vietetään joulua, ja ollaan huisin kauan kyläilemässä (keskiviikkona lähdetään ja kotiin tullaan varmaan vasta maanantaina tai tiistaina) ja sitten onkin jo uusivuosi ja meidän epoensimmäinen hääpäivä. suunnitelmat auki.

nyt tekemään jotain muuta helei

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti